RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 21.05.2024/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lautakunnan alaisten viranhaltijapäätösten tiedoksi saattaminen
ES ymplk 21.05.2024 § 59
Kuntalain 92 §:n mukaan mm:
"Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos kunnat niin sopivat."
Hallintosäännön 48 §:n mukaan "Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja."
Hallintosäännön 49 §:n mukaan "Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä."
Hallintosäännön 50 §:n mukaan:
"Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheenjohtajalle ja esittelijälle.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."
Em. viranhaltijan ratkaistavaksi siirretyt lupa- ym. asiat, joita ei voi ottaa toimielimen käsiteltäväksi, on tarkoituksenmukaista tuoda kuitenkin tiedoksi ympäristölautakunnalle. Lautakunnan tiedoksi saatetaan päätösehdotuksessa mainitut viranhaltijapäätökset. Päätökset esitellään tarvittaessa kokouksessa.
Esittelijä Ympäristöpäällikkö Jukka Reko
Päätösehdotus Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta päättää merkitä seuraavat päätökset tiedokseen. Päätöksiin ei ole otto-oikeutta.
Ympäristöpäällikkö
§ 15 Metsänhoitoyhdistys Satakunta ry:n meluilmoitus ulkoilmakonsertista,
Huittinen
§ 16 Öljysäiliön jättäminen maahan, Huittinen
§ 17 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta,
Huittinen
§ 18 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta,
Huittinen
Lain- ja asetuksen mukaiset päätökset
Rakennustarkastajat ja tarkastusinsinööri
Eura
Ilmoitus Rakennushanke Osoite
2024-7 Talousrakennus Kolmhaarantie 201
2024-8 Viljasiilo Alhonkulmantie 84
2024-9 Puuvaja Harolantie 356
2024-10 Tenniskentän huoltovaja Sepäntie 11
2024-11 Aurinkopaneelit katolle Honkilahdentie 556b
2024-12 Pönttöuuni ja hormi Paasniityntie 8
2024-13 Vaja ja käymälä Kiperinniementie 74
2024-14 Terassin katteen korjaus Koulutie 8
2024-15 Vaja Auvoljärventie 133a
2024-16 Roskakatos Nummentie 2
2024-18 Vaja Etelärannantie 305
Lupa Rakennushanke Osoite
24-1002-P Vanhan navetan purkaminen Laukkakallio 11
24-1004-JR Jatkoaika valmistumiselle Satakunnankatu 20
24-1005-JR Jatkoaika aloittamiselle Papinsaarentie 10
24-1006-JR Jatkoaika valmistumiselle Ahmasjärventie 73
24-1007-JR Jatkoaika aloittamiselle Peltotie 16
24-1029-T Telelaitetila Puistokuja 1
24-1030-R Talousrakennus Itärinteentie 8
24-1031-T Varastokenttä Tuiskulantie 63
24-1032-T Aidan ja portin uusiminen Anttilantie 6
24-1033-R Piharakennus Saunakalliontie 64
24-1035-R Varasto Euraniityntie 62
24-1036-T Puistomuuntamo Alhontie 441
24-1037-T Puistomuuntamo Akkolanmäentie 395
24-1038-T Puistomuuntamo Vantarontie 62
24-1039-T Puistomuuntamo Vantarontie 2
24-1040-T Puistomuuntamo Alhontie 482
24-1041-T Puistomuuntamo Akkolanmäentie 274
24-1042-R Sauna ja vilvoitteluhuone Pysäkintie 177
Huittinen
Lupa/ Rakennushanke Osoite
Ilmoitus
24-5026-T Laavu Hakanpääntie 50
24-5027-P Purkuluvan jatkoaika Nanhiantie 14
24-5028-I Kesäkeittiö ja terassi Hannulanmäenkuja 18
24-5029-R Viljan kylmäkuivaamon muutostyöt Raskalantie 184
24-5030-R Pihasauna Lauhantie 164
24-5031-JR Jatkoaika valmistumiselle Huittistenkatu 30
24-5032-R Toimistorakennuksen käyttötarkoi-
tuksen muutos Uolankatu 5
24-5033-T Aurinkovoimala, maa-asenteinen Korkeakoskentie 597
24-5034-P Sikalarakennuksen purkaminen Perkiöntie 36
24-5035-R Ulkosauna ja kellari Riuttanmaantie 133
24-5036-R Pihasauna Huhdantie 45
Säkylä
Ilmoitus Rakennushanke Osoite
2024-10 Lasitetun terassin korjaus Rantakujantie 9
2024-11 Katokset talousrakennuksen yhteyteen Idänpuolentie 27
2024-12 Vähäinen julkisivumuutos Jänesmäentie 28c
2024-13 Ulkovarasto Lehmuunnokka
2024-14 Toimistorakennus varastoksi Luvalahdentie 449b
2024-15 Vaja ja kompostikäymälä Potintie 35
2024-16 Vaja Leiritie 17
2024-17 Puistomuuntamo Tuulimyllyntie 4
2024-18 Puistomuuntamo Pyhäjärventie 3
Lupa Rakennushanke Osoite
24-3002-S Suunnittelutarveratkaisu Rantatie 35
24-3008-JR Jatkoaika valmistumiselle Huittistentie 341
24-3009-P Rakennusaikainen muutos, Martinkuja 2
autokatoksesta autotalli
24-3010-JR Jatkoaika valmistumiselle Vinnarintie 10
24-3011-JR Jatkoaika valmistumiselle Vinnarintie 10
24-3017-R Vapaa-ajan asunto Toivolantie 11b
24-3018-R Varasto / Kielteinen päätös Rantavainiontie 72
24-3019-T Katettu terassi Koivurantatie 90
24-3020-R Asuinrakennus Jaspantie 3
24-3021-R Talousrakennus Jaspantie 3
24-3022-R Vapaa-ajan asunnon laajentaminen Rantatie 150b
ja saneeraus
24-3023-R Pihasauna Karhusuontie 661
24-3024-R Katettu lantavarasto Sauramontie 47
24-3025-T Katettu lasiterassi Katinhännäntie 1
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |