Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 25.06.2024/Pykälä 74


 

Lausunto Karsittu Green Energy Oy:n aurinkoenergiahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta, Huittinen

 

ES ymplk 25.06.2024 § 74  

1501/11.00.02/2023  

 

Karsitun aurinkohanketta suunnittelee Karsittu Green Energy Oy. Sähkönsiirto toteutetaan hankealueelle maakaapelina. Hankealue sijaitsee Huittisten Karsitun alueella Raijalan eteläpuolella noin 5 km päässä Huittisten keskustasta lounaaseen. Hankealue on talousmetsää. Hankkeen koko on noin 170 hehtaaria.

 

Hankkeen tavoitteena on lisätä Suomen uusiutuvan energiatuotannon kapasiteettia ja vastata siten omalta osaltaan Suomen uusiutuvan energian tavoitteisiin.

 

Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan ja vertaillaan YVA-lain mukaisesti eri toteutusvaihtoehtoja sekä sitä, että hanketta ei toteuteta. Karsitun aurinkoenergiahankkeen YVA-menettelyssä tarkastellaan kahta vaihtoehtoa (VE1 ja VE2) sekä hankkeen toteuttamatta jättämistä (VE0). Vaihtoehdon 1 piikkiteho on 130 MWp (112 MWac) ja vaihtoehdon 2 piikkiteho on 117.

 

MWp (102 MWac). Vaihtoehdon 1 pinta-ala on 149 ha ja paneelipinta-ala on noin 61 ha. Vaihtoehdon 2 pinta-ala on 137 ha ja paneelipinta-ala on noin 55 ha.

 

Hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan ympäristönvaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVA-laki 252/2017) mukaisesti. Arviointiohjelmassa esitetään YVA-lain mukainen suunnitelma hankkeen vaikutusten arvioimiseksi, esitys tarvittavista selvityksistä ja menetelmistä sekä arviointimenettelyn järjestämisestä. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä vastaa Karsittu Green Energy Oy, jonka toimeksiannosta Sitowise Oy on laatinut ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelma).

 

YVA-menettelyn yhteydessä laaditaan muun muassa seuraavat selvitykset:

 

. Arkeologinen selvitys

. Asukaskysely

. Valuma-aluetarkastelu ja yleispiirteinen vesienkäsittelyn suunnitelma

. Luontoselvitykset

. Liito-oravaselvitys

. Pöllöjen soidinselvitys

. Metsäkanalintuselvitys

. Pesimälinnustoselvitys

. Luontotyyppi- ja kasvillisuusselvitys

. Lepakkoselvitys

. Natura-tarvearviointi

. Suurpetojen lumijälkilaskenta

. Viitasammakkoselvitys

. Maisemaselvitys

. Hiilitaselaskelma

 

 

 

 

 

 

Tarkempi selvitys YVA-menettelystä on esityslistan oheismateriaalina olevassa hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa.

 

Lisätietoja Ympäristöpäällikkö Jukka Reko, puh 044 3302 492

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Jukka Reko

 

Päätösehdotus Karsittu Green Energy Oy:n aurinkovoimahankkeessa YVA-ohjelma kattaa melko laajasti eri vaikutusten arvioinnin ja selvitykset. Hankkeen sijoittuminen metsäalueelle aihettaa metsän muuttumista pitkäksi ajaksi avoimeksi alueeksi, mikä yhdessä muiden seudun aurinko- ja tuulivoimahankkeiden kanssa aiheuttaa epätoivottavaa suurehkon metsäalueen pirstoutumista ja siten negatiivisia luontovaikutuksia. Myös uudet maakaapelit edellyttävät todennäköisesti erillisiä olemassa olevien ilmajohtokäytävien ulkopuolisia aluevarauksia, jota ei ole YVA-ohjelmassa selkeästi tuotu esiin. Hankkeen vaihtoehdoissa 1 ja 2 paneelipinta-ala on pieni koko hankealueeseen nähden. Selkeyden vuoksi YVA-ohjelmassa tulisi esittää tarkemmin suunniteltujen paneelien sijoittuminen hankealueella.

Maisemavaikutusten arvioinnissa tulisi ottaa huomioon tilanne, että paneelialueiden ja teiden sekä lähiasuntojen väliltä metsä hakataan pois. Paneelialueiden aitaamisen vaikutukset eläimistöön ja niiden kulkureitteihin tulee selvityksissä erityisesti ottaa huomioon. YVA-selostukseen olisi hyvä sisällyttää selvitys siitä, miten aurinkovoimalan rakenteiden poistaminen taloudellisesti esim. vakuuksien avulla järjestetään voimalan elinkaaren päätyttyä ja konkurssitilanteessa.

Tämänkin hankkeen ilmastovaikutusten perusteluna on, että hankkeesta tulee positiivisia ilmastovaikutuksia, kun aurinkovoimalla korvataan fossiilisia polttoaineita. Suomen sähköntuotanto on lähes kokonaan jo ilmastoneutraalia ja tulevaisuudessa tuuli- ja aurinkosähkön tuontanto lisääntyy valtavasti joka tapauksessa. Tarkempi selvitys siitä, että mitä fossiilisia polttoaineita tällä hankkeella korvataan vai lisätäänkö hankkeella sähköntuotantoa, joka edellyttää huomattavaa lisäystä sähkönkulutukseen, on YVA-selostuksessa tarpeen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 ======