Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 12.12.2024/Pykälä 108


 

Lautakunnan alaisten viranhaltijapäätösten tiedoksi saattaminen

 

SIVLA 12.12.2024 § 108  

    

  

 Kuntalain 92 §:n mukaan mm:

 

 "Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallin­tosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen kä­siteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alai­sen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asian­omai­nen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

 Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jos­sa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

 Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

 1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenet­telyä koskevia asioita;

 2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

 3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat."

 

 Hallintosäännön 48 §:n mukaan "Asian ottamisesta kunnanhallituksen kä­siteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja."

Hallintosäännön 49 §:n mukaan "Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä."

 

 Hallintosäännön 50 §:n mukaan:

 "Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallituksel­le tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeut­taan.

 

 Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemis­tään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asia­ryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

 Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoitta­misesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheen­johtajalle ja esittelijälle.

 

 Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."

 

 Päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä kirjallisesti.

 

 Lautakunnan tiedoksi saatetaan päätösehdotuksessa mainitut viranhaltijapäätökset. Päätökset esitellään tarvittaessa kokouk­sessa.

 

Lisätietoja Hallintopalvelusihteeri Tuuli Rantala, puh. 044 7328 121

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Merja Ääri

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi seuraavat viranhaltijapäätökset:

 

 

Sivistysjohtaja

Hankintapäätös

§ 3  Moottorikelkan hankkiminen lähilatujen tekemiseen ja kunnossapitoon

 

Muu päätös

§ 79  Oppilaiden valitseminen koulun iltapäivätoimintaan lv 2024-2025 / VI

§ 80 Käyttöoikeuksien myöntäminen Satakunnan hyvinvointialueen opiskeluhuollon työntekijälle Säkylän esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen henkilötietovarantoon

§ 81 Harjureitin kehittämishankkeeseen osallistuminen 

 

Hallintojohtaja (sivistysjohtajan sijaisena)

Henkilöstöpäätös

§ 17  Koulunkäyntiohjaajien lomautukset joululomalla 23.12.2024-6.1.2025

 

Muu päätös

§ 3  Sivistystoimen vastuualueiden ja vastuuhenkilön nimeäminen sekä tositteiden hyväksyminen vuonna 2025

 

Rehtori / Huovinrinteen koulu

§ 1 Iltapäivätoimintaan osallistuminen kielen oppimisen tukitoimena (S)

 

Rehtori / Lallin koulu

§ 9  Lallin koulun tilojen käyttö 17.11.2024 / Köyliö-seura

§ 10 Lallin koulun tilojen käyttö 9.11.2024 / Köyliön Lions Club

 

  

Vapaa-aikapäällikkö

§ 14 Karhusuon liikuntasalin maksuttoman käyttövuoron myöntäminen toimintakeskukselle

 

 Lautakunta päättää, että se ei käytä kuntalain 92 §:n ja hallintosäännön 49 §:n mukaista otto-oikeuttaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 ======