RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 12.12.2024/Pykälä 105
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liikunta-alueiden ylläpito
SIVLA 12.12.2024 § 105
1307/12.04.01/2024
Sivistyslautakunta on 19.12.2023 § 125 hyväksynyt kunnan liikuntapaikkojen kehittämissuunnitelman. Kehittämissuunnitelma laadittiin vuoden 2023 aikana työryhmässä, johon kuului Säkylän kunnan viranhaltijoita teknisen ja sivistystoimen hallinnonaloilta sekä edustajat sivistyslautakunnasta ja seurafoorumista. Seurafoorumi on paikallisten urheiluseurojen ja kunnan edustajien yhteinen kehittämisryhmä. Kehittämissuunnitelmassa kartoitettiin liikuntapaikkojen nykytila ja pohdittiin tarvittavia jatkotoimenpiteitä. Asiakirjan on tarkoitus tukea liikuntapaikkoihin liittyvää päätöksentekoa.
Liikuntapaikkojen kehittämissuunnitelman keskeisenä tavoitteena on varmistaa olemassa olevien liikuntapaikkojen käytettävyys huolehtimalla niiden ylläpidosta ja tarkoituksenmukaisesta kehittämisestä. Kehittämissuunnitelman luvussa 2.2 todetaan, että liikuntapaikoista on kunnan alueella käyttäjämäärään nähden enemmänkin ylitarjontaa kuin pulaa. Moni liikuntapaikka (esim. luistelukaukalo tai nurmikenttä) on kuitenkin vähäisen käytön ja hoitamattomuuden seurauksena ränsistynyt. Suunnitelmassa todetaan, että huonokuntoinen kenttä vaikuttaa enemmän liikuntainnostusta heikentävästi kuin sitä kasvattavasti. Toisaalta kunnan alueella on kattavasti hyväkuntoisia ja aktiivisessa käytössä olevia liikuntapaikkoja.
Liikuntapaikkojen kehittämissuunnitelman luvussa 4 on pohdittu liikuntapaikkojen kunnossapitoa ja hoitoa. Kunnalla on vastuu hallinnassaan olevista liikunta- ja harrastuspaikoista. Resurssit ovat kuitenkin rajalliset ja siksi suunnitelmassa on pohdittu myös muiden toimijoiden mahdollisuuksia ottaa edelleen osaa liikuntapaikkojen hoitoon.
Kunta huolehtii isoimpien ja/tai merkittävimpien liikuntapaikkojen kunnossapidosta joko omalla työvoimallaan, ostopalveluina tai kiinteistönhuoltosopimuksilla. Näitä ovat esimerkiksi koulujen ja päiväkotien yhteydessä olevat liikuntapaikat.
Vähemmällä käytöllä olevien liikuntapaikkojen kunnossapidosta, joiden laadukkaaseen kunnossapitoon kunnan resurssit eivät riitä, kunta voi sopia esimerkiksi kyläyhdistyksen tai muun yhteisön kanssa. Seurafoorumin kokouksessa 14.11.2024 asiaa pohdittiin erityisesti luistelukaukaloiden, nurmikenttien ja tenniskenttien kannalta. Päädyttiin siihen, että koulujen ja päiväkotien yhteydessä olevien luistelukenttien (Kepolan, Lallin, Huovinrinteen ja Katinhännän kentät) ylläpito hoidetaan kunnan toimesta. Isovimman kentän osalta on voimassaoleva sopimus vapaaehtoistoimijan kanssa.
Muiden luistelukaukaloiden (Pyhäjoki, Vuorenmaa, Voitoinen, Tuiskula ja Ristola) osalta päätettiin ottaa yhteyttä paikallisiin kyläyhdistyksiin ja tiedustella halukkuutta alueiden hoitovastuuseen. Kirjeessä todettiin, että mikäli halukkuutta hoitovastuuseen ei ole ole, tiettyjen lähiliikuntapaikkojen käytöstä poistoa joudutaan harkitsemaan. 28.11.2024 tiedon mukaan Voitoisten, Tuiskulan ja Pyhäjoen kyläyhdistykset ovat halukkaita hoitamaan alueensa luistelukaukalon ylläpidon. Sydänmaan kyläyhdistys on kiinnostunut hoitamaan alueellaan sijaitsevan tenniskentän. Vuorenmaan ja Ristolan alueilla ei ole halukkuutta ottaa hoitovastuuta kyläyhdistykselle. Tilannetta seurataan talven ja kevään aikana.
Lisätietoja Vapaa-aikapäällikkö Minttu Kauniskallio, p. 044 517 1011
Esittelijä Sivistysjohtaja Merja Ääri
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että koulujen ja päiväkotien yhteydessä olevien urheilualueiden hoito tehdään kunnan toimesta. Muiden liikunta-alueiden hoidosta voidaan sopia paikallisten kyläyhdistysten kanssa. Mikäli alueen hoitoa ei saada järjestymään, harkitaan liikuntapaikan käytöstä poistoa ja alueen jatkokäyttö annetaan teknisen toimialan harkittavaksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |