Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 141


Lautakunnan alaisten viranhaltijapäätösten tiedoksi saattaminen

 

ES ymplk 10.12.2024 § 141  

    

 Kuntalain 92 §:n mukaan mm:

 

 "Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallin­tosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

 Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viran­omaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai 1 momentissa tarkoi­tettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

 Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtä­vä.

 

 Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

 1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenet­telyä koskevia asioita;

 2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

 3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos kunnat niin sopivat."

 

 Hallintosäännön 48 §:n mukaan "Asian ottamisesta kunnanhallituksen kä­siteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja."

 Hallintosäännön 49 §:n mukaan "Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä."

 Hallintosäännön 50 §:n mukaan:

 "Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallituksel­le tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeut­taan.

 Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemis­tään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asia­ryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoitta­misesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheen­johtajalle ja esittelijälle.

 Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."

 

Em. viranhaltijan ratkaistavaksi siirretyt lupa- ym. asiat, joita ei voi ottaa toimielimen käsiteltäväksi, on tarkoituksenmukaista tuoda kuitenkin tiedoksi ympäristölautakunnalle. Lautakunnan tiedoksi saatetaan päätösehdotuksessa mainitut viranhaltijapäätökset. Päätökset esitellään tarvittaessa kokouksessa.

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Jukka Reko

 

Päätösehdotus Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta päättää merkitä seuraavat päätökset tiedokseen. Päätöksiin ei ole otto-oikeutta.

 

Lain- ja asetuksen mukaiset päätökset

 

Ympäristöpäällikkö

 

§ 64 Ympäristösuojelumääräyksistä poikkeaminen, puhdistettujen jätevesien 

        purkaminen pohjavesialueelle, Huittinen

 

Rakennustarkastajat ja tarkastusinsinööri

 

Eura

 

Ilmoitus Rakennushanke  Osoite


2024-53 Takka  Mäkiläntie 8
2024-54 Maalämpökaivon sijainti  Koskenkylänraitti 59
 

Lupa Rakennushanke  Osoite

24-1023-J Rakennusluvan jatkaminen  Mäntymäentie 9
24-1085-R Vapaa-ajan asunto  Etelärannantie 247
24-1087-R Pihasauna ja uima-allas  Hakamäki 129
24-1088-R Asuinrakennuksen laajennus  Herkontie 3
24-1089-R Autotallin luvittaminen  Ämmänpellonkuja 25
24-1090-T Maalämmön keruupiiri  Sorkkistentie 29
24-1091-R Asuinrakennuksen laajennus  Kaalperkontie 58
24-1092-T Puistomuuntamo  Honkilahdenraitti 585b
24-1093-T Puistomuuntamo  Ilolantie 9
24-1094-T Puistomuuntamo  Luolamäentie 176
24-1095-T Konekatos  Harjavallantie 829
 

Huittinen

 

Lupa/ Rakennushanke  Osoite

ilmoitus

 

24-5104-T Öljysäiliötilan   Tuomikuja 17

24-5105-T Puistomuuntamon korvaaminen  Veteraanikatu 3

 uudella

24-5106-J Jatkoaika, omakotitalon laajennus Tanokkaantie 525

24-5107-T Omakotitalon huonejärjestelyt  Rekikoskentie 31

24-5108-R Tulisijat ja savuhormi  Huhtaantie 217

24-5109-J Jatkoaika, loma-asunto  Punkalaitumentie 531

24-5110-P Purkamisilmoitus  Rekikoskentie 859

24-5111-I Huoltorakennus  Rutavantie 305

24-5112-T Katettu terassi  Toivarintie 142

24-5113-R Rakennuksen sisätilamuutos  Risto Rytin katu 53

 

 

 

Säkylä

 

Ilmoitus Rakennushanke  Osoite

 

2024-45 Koirametsä  Harjuntaustantie

2024-46 Jätekatos  Väinöläntie 1

 

2024-47 Ilmalämpöpumpun asennus  Pyhäjärventie 8

2024-48 Grillikatos  Vankilantie 25

2024-49 Aurinkopaneelit katolle  Rantatie 176

2024-50 Vesi-ilmalämpöpumppujen asennus Piltinkuja 2

 

Lupa Rakennushanke  Osoite

 

24-3022 Jatkoaika valmistumiselle  Annelintie 6

24-3069 Vapaa-ajan asunnon laajennus  Vahoniementie 165

24-3070 Julkisivumuutos  Tuulimyllyntie 24

 

Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta päättää merkitä seuraavan päätöksen tiedoksi ja ettei se käytä kuntalain 92 §:n ja Säkylän kunnan hallintosäännön 49 §:n mukaista otto-oikeutta.             

 

Henkilöstöasiat

 

Ympäristöpäällikkö

 

§ 6 Määräaikaisen projekti-insinöörin valinta

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 ======