Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Etelä-Satakunnan ympäristöterveyslautakunta
Esityslista 28.01.2025/Asianro 4


Lautakunnan alaisten viranhaltijapäätösten tiedoksi saattaminen

 

ES ytltk 28.01.2025     

    

 

 Otto-oikeudesta säädetään kuntalain 92 §:ssä seuraavasti:

 

 "Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallin­tosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

 Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viran­omaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai 1 momentissa tarkoi­tettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

 Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtä­vä.

 

 Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

 1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenet­telyä koskevia asioita;

 2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

 3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos kunnat niin sopivat."

 

 Hallintosäännön 48 §:n mukaan "Asian ottamisesta kunnanhallituksen kä-siteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja."

 

 Hallintosäännön 49 §:n mukaan "Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kun-nanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esitteli-jä."

 

 Hallintosäännön 50 §:n mukaan:

 "Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

 Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemis-tään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asia-ryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

 Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoitta-misesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheenjohtajalle ja esittelijälle.

 

 

 

 Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."

 

Päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä kirjallisesti.

 

Viranhaltijan ratkaistavaksi siirretyt asiat, joita ei voi ottaa toimielimen käsiteltäväksi, on tarkoituksenmukaista tuoda tiedoksi ympäristöterveyslautakunnalle. Ottokelpoisista päätöksistä on tiedotettu lautakunnan puheenjohtajalle ja esittelijälle kunkin päätöksen jakelun yhteydessä. Päätökset esitellään tarvittaessa kokouksessa.

 

Edellisen kokouksen jälkeen on tehty seuraavat päätökset;

 

  1. Päätökset, joita ei saa ottaa lautakunnan käsiteltäväksi

 

Hygieenikkoeläinlääkäri ja terveystarkastajat

 

§ 1 Päätös tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntilupahakemuksesta, Mari Kohvakka Oy, terveystarkastaja Ria Ahto, 13.1.2025

 

§ 2 Päätös nikoitiinivalmisteiden vähittäismyyntilupahakemuksesta, Mari Kohvakka Oy, terveystarkastaja Ria Ahto, 14.1.2025

 

Henkilöstöasioita koskeva ratkaisuvalta

 

  1. Päätökset, joita voidaan ottaa lautakunnan käsiteltäväksi

 

Henkilöstöasioita koskeva ratkaisuvalta

 

 Ympäristöpäällikkö

 

 § 7 Terveystarkastajan osittainen virkavapaus, Säde Stål, 11.12.2024

 

§ 8 Kunnaneläinlääkärin osittainen virkavapaus, Mari Nevanpää, 11.12.2024

 

 vt. ympäristöterveydenhuollon johtaja

 

§ 7 Valvontaeläinlääkäri Kiviharjun palkkauspäätös päivystystehtävään, 20.12.2024

 

§ 1 Kunnaneläinlääkärien palkattomien virkavapauksien täyttäminen ajalle 27.1.-1.6.2025, Janette Peltonen, 22.1.2025

 

§ 2 Terveystarkastajan viransijaisen palkkaaminen ajalle 3.3.-30.9.2025, Erja Pullinen, 22.1.2025

 

Esittelijä Ympäristöterveydenhuollon johtaja Jonna Aro

 

Päätösehdotus Ympäristöterveyslautakunta päättää merkitä edellä olevat päätökset tiedoksi ja ettei se käytä kuntalain 92 §:n ja hallintosäännön 49 §:n mukaista otto-oikeutta.

 

Päätös 

 

 ======