RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 183
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2025
KHALL 18.08.2025 § 183
950/02.05.01.01/2024
Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Sen arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet.
Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt suunnitelman taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavista toimenpiteistä. Toimenpiteet aikatauluineen ja euromääräisine vaikutuksineen on esitettävä hakemuksessa.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n 2 momentin mukaan valtionapuviranomainen voi asettaa korotuksen myöntämiselle ja käytölle myös muita kunnan talouteen liittyviä ehtoja. Valtionosuuden korotus voidaan seuraavina vuosina jättää myöntämättä tai se voidaan myöntää alennettuna, jos esitettyjä toimenpiteitä tai asetettuja ehtoja ei ole noudatettu. Mainitun lainkohdan perusteella ministeriö asettaa valtionosuuden korotuksen käytölle seuraavat ehdot hyväksytyn talouden tasapainotussuunnitelman lisäksi:
1. Korotus ei saa aiheuttaa vastaavan suuruista kunnan omassa
päätäntävallassa olevien menojen lisäystä. Tämä koskee sekä käyttötalous - että investointimenoja. Korotus on tarkoitettu tukemaan kunnan omia talouden tervehdyttämistoimenpiteitä, joihin kunnan on syytä varautua avustuksesta riippumatta.
2. Korotus on tarkoitettu varautumiseen niihin talouden tervehdyttämistarpeisiin, jotka ovat syntyneet kunnan talouden aikaisemman kehityksen takia. Tällaisia tarpeita ovat muun muassa varautuminen lainanhoitokustannuksiin, alijäämien kattamiseen ja tiedossa oleviin tuloperusteiden jo tapahtuneisiin muutoksiin.
3. Kunta toteuttaa kuntalain 118 §:n mukaisen arviointiryhmän ehdotuksen
mukaiset toimenpiteet palveluiden edellytyksen turvaamiseksi. Edellä mainittu ehto koskee niitä kuntia, joihin on asetettu mainitun lain 118 §:n mukainen arviointiryhmä.
Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotukseen on käytettävissä enintään
10.000.000 euroa. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 4 5 §:n 2 momentin mukaan korotusta on haettava valtiovarainministeriön päättämään ajankohtaan mennessä.
Valtiovarainministeriö pyytää toimittamaan hakemukset 23.9.2025 mennessä kirjaamo.vm@gov.fi.
Säkylän kunnan tase on 12,6 miljoonaa euroa ylijäämäinen eivätkä harkinnanvaraisen valtionosuuden hakemisen edellytykset näin ollen täyty.
Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että Säkylän kunnalla ei ole edellytyksiä saada harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta, joten sitä ei haeta.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |