RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 184
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Lusikkaojan asemakaavan muutos
KHALL 18.08.2025 § 184
673/10.02.03/2025
Lusikkaojan asemakaavan muutos koskee voimassa olevan asemakaavan osaa korttelia 67, lähivirkistysaluetta ja katualuetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 67 (osa) ja katualuetta.
Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on vahvistaa kaava-alueella toteutunut maankäyttö yhdistämällä suunnittelualueen neljä rakennuspaikkaa kahdeksi ja vähäisesti laajentaa teollisuusrakennusten korttlialuetta, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle eriyisiä vaatimuksia, alueella toimivan yrityksen laajentamistavoitteiden mukaisesti. Teollisuusrakennusten korttelialuetta on tarkoitus vähäisesti osoittaa voimassa olevan asemakaavan mukaiselle lähivirkistysalueelle. Laadittavalla asemakaavalla ei arvioida olevan valtakunnallista tai merkittävää maakunnallista vaikutusta.
Suunnittelualue sijaitsee Säkylän Uusikylän alueella Isosuon lounaispuolella noin 2,5 kilometriä Säkylän keskustasta luoteeseen. Suunnittelualue on pääosin teollisuusalueen pihapiiriä ja lähivirkistysaluetta, joka rajautuu pohjoisesta itään tiheäpuustoiseen metsämaastoon ja Isosuon suoalueeseen, etelästä tiheästi rakennettuun metsäiseen taajama-alueeseen ja lännestä teollisuusrakennusten pihapiireihin. Teollisuuskorttelille johtavan kadun ja suunnittelualueen eteläpuolella olevien erillispientaloalueiden välissä on suojapuustoista lähivirkistysaluetta. Suunnittelualue ei sijaitse maiseman arvoalueella.
Suunnittelualue kuuluu kokonaisuudessaan Uusikylän pohjavesialueeseen. Suunnittelualueen eteläosasta vähäinen osa sijoittuu varsinaiselle pohjaveden muodostumisalueelle. Suunnittelualueen koillispuolen maaperä on rahkaturvetta ja lounaispuolen maaperä hiekkaa.
Esityslistan liitteet:
- Selostus 20.5.2025
- Kaavakartta ja määräykset 20.5.2025
- Osallistumis- ja arviointisuunitelma 20.5.2025
Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 517 1012
Tekninen johtaja Tarmo Saarinen, puh. 044 517 1014
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Lusikkaojan asemakaavan muutoksen luonnosvaiheen aineistot (20.5.2025).
Kaavoituksen vireilletulosta ilmoitetaan osallisille ja luonnosvaiheen aineistot, selostus ja asemakaavakartta määräyksineen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville. Kaavaluonnoksesta pyydetään lausunnot Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Satakuntaliitolta, Satakunnan Museolta ja Etelä-Satakunnan ympäristötoimistolta.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |