Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 185


 

Maanvuokrasopimus Säkylää mainostavan kyltin sijoittamiseksi

 

KHALL 18.08.2025 § 185  

836/10.00.02/2025  

 

Nykyiset Säkylää mainostavat tienvarsikyltit ovat vuodelta 2003 ja talousarvion mukaisesti mainoskyltit uusitaan ja sijoitetaan nykyisiä kuntarajoja paremmin vastaaville paikoille. Neljä kylttiä viidestä sijoitetaan kunnan omalle maalle, mutta Turun suunnasta Säkylää lähestyttäessä sopivaa paikkaa ei kunnan omistamilta maa-alueilta löytynyt.

 

Liiketoimintajohtaja on neuvotellut mainoskyltin sijoittamisesta Keto-Seppälän kiinteistölle noin 1,7 km Pyhäjoen/Virttaan risteyksestä Turun suuntaan. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on antanut sallivan päätöksen liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain 52 §:n mukaisesti tienvarsimainoksen sijoittamiseksi tälle paikalle 18.6.2025.

 

Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää maa-alueiden vuokralle ottamisesta.

 

Lisätietoja Liiketoimintajohtaja Matti Koivisto p. 044 012 5863

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää vuokrata 40 m2 alueen Keto-Seppälän kiinteistöstä esityslistan liitteenä olevan vuokrasopimuksen mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 ======