Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 189


 

Elinkeinoryhmän perustaminen ja jäsenten valitseminen toimikaudeksi 2025-2029

 

KHALL 18.08.2025 § 189  

831/00.00.01/2025  

 

Kunnanhallitus perusti liiketoimintaryhmän 10.9.2018. Ryhmään nimettiin

tällöin kaksi luottamushenkilöä, kunnanjohtaja ja liiketoimintajohtaja. Lisäksi siihen kutsuttiin edustajat yrittäjäyhdistyksestä, elintarviketeollisuudesta, metalliteollisuudesta, MTK:sta ja Porin prikaatista.

 

Liiketoimintaryhmän tavoitteena on ollut toimia kunnan ja elinkeinoelämän ja yritysten ja muiden taloudellisten toimijoiden yhteistyöfoorumina.

 

Säkylän kunnan liiketoimintaryhmän tehtävänä on ollut mm. edistää:

- Säkylän maankäytön ja kaavoituksen yrityslähtöisyyttä ja vetovoimaa

- kunnan ja yritysten yhteistoimintaa ja sujuvaa vuoropuhelua

- toimitilojen järjestämistä uusille ja olemassa oleville yrityksille

- kunnan ja seudullisen logistiikan kehittymistä

- Säkylän ja lähiseudun vetovoimaisuutta

- kunnan hankintapolitiikan sujuvuutta ja tasapuolisuutta

- yritysten työvoiman saatavuutta

- Säkylän ja säkyläläisten yritysten kilpailukyvyn vahvistumista.

 

Kunnanhallitus perusti tulevaisuustyöryhmän toimikaudekseen 2021-2025 kokouksessaan 18.10.2021.

 

Tulevaisuustyöryhmän tehtävänä on ollut tunnistaa Säkylän tulevaisuuteen

merkittävästi vaikuttavia ilmiöitä ja asioita niin varhaisessa vaiheessa,

että niihin voidaan vaikuttaa kunnan omilla ratkaisuilla.

Muina keskeisinä tehtävinä on ollut kehittää ja seuraa seuraavia asioita:

- strategiset kysymykset

- elinvoiman lisääminen ja säilyttäminen

- tulevaisuuden näkymät toiminnan ja talouden näkökulmasta

- vetovoiman ja pitovoiman kasvattaminen

- työryhmän tehtäviin liittyvät asukaskyselyt

- markkinointi

- asukashankintaan liittyvät toimenpiteet

- yritys ja elinkeinotoimintaa liittyvien tunnuslukujen seuranta

- mahdolliset hankkeet

 

Nyt tarkoituksena on yhdistää liiketoimintaryhmä ja tulevaisuustyöryhmä uudeksi elinkeinoryhmäksi, jonka tehtävä ja toiminnan tarkoitus olisi aiempien kahden ryhmän yhdistelmä.

 

Elinkeinoryhmän keskeisin tehtävä on toimia kunnan ja yritystoiminnan yhteistyön edistäjänä ja ja tulevaisuuden muutosten ja muutostarpeiden ennakoijana.

 

Ryhmien yhdistämisellä tavoitellaan erityisesti kunnan organisaation ulkopuolelta olevien osallistujien mahdollisuuksia ja motivaatiota osallistua kokouksiin. Elinkeinoryhmän kokoukset on suunniteltu pidettäväksi arkisin päivällä tai aamulla.

 

Ryhmän tavoitteena on mm.:

-          ylläpitää ja kasvattaa Säkylän veto- ja pitovoimaa

-          edistää investointeja Säkylään

-          edistää maankäytön ja kaavoituksen yrityslähtöisyyttä ja

-          edistää työvoiman saatavuutta.

 

 

Elinkeinoryhmä kutsuu vakituisten jäsenten lisäksi kokouksiinsa kumppaneita ja asiantuntijoita. Ryhmän kokouksista laaditaan muistio, joka julkaistaan kunnan nettisivuilla. Jokainen edustajia nimennyt taho vastaa itse jäsenensä mahdollisista kokous- ym. palkkioista.

 

Elinkeinoryhmään sovelletaan kunnan edustajien osalta tasa-arvolakia.

 

Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012

 Liiketoimintajohtaja Matti Koivisto, puh. 044 0125 863

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus yhdistää liiketoimintaryhmän ja tulevaisuustyöryhmän uudeksi elinkeinoryhmäksi ja nimeää kunnanhallituksen toimikaudeksi 2025-2029 jäseniksi:
- 2 luottamushenkilöä ja heille varajäsenet,
- yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajan
- kunnanjohtajan ja
- liiketoimintajohtajan.

Elinkeinoryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Ryhmän sihteerinä ja koollekutsujana toimii liiketoimintajohtaja.
Elinkeinoryhmä kutsuu ryhmään vakituisia jäseniä kunnanhallituksen nimeäminen lisäksi.

Elinkeinoryhmä kutsuu kokouksiinsa myös yrittäjien, teollisuuden, muiden sidosryhmien edustajia ja tarvittaessa myös asiantuntijoita.

 

Päätös Tämän asian käsittely päätettiin siirtää seuraavaan kunnanhallituksen kokoukseen 8.9.2025.

 

 ======