Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 194


 

Kunnan edustajien valitseminen ikääntyvien neuvostoon toimikaudeksi 2025-2029

 

KHALL 18.08.2025 § 194  

794/00.00.01/2025  

 

Kuntalaki 27 § Vanhusneuvosto

Ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.

 

Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

 

------

Säkylän kunnanvaltuusto on perustanut vanhusneuvoston 1.1.2005 alkaen. Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 7.12.2015 muuttanut Säkylän vanhusneuvoston nimeksi Säkylän ikääntyvien neuvosto.

 

Kunnanhallitus on perusturvalautakunnan esityksestä hyväksynyt

vanhusneuvoston uusitun toimintaohjeen kokouksessaan 3.12.2012.

Uusittu toimintaohje tuli voimaan 1.1.2013.

 

Ikääntyvien neuvosto on vaikuttamistoimielin, jolle ei voi siirtää toimivaltaa tehdä hallintopäätöksiä. Neuvoston tehtävänä on tuoda edustamansa ryhmän näkemykset kunnan toimintaan ja päätöksentekoon

lausunnoilla ja aloitteilla.

 

Ikääntyvien neuvoston kokouksista laaditaan pöytäkirja, joka toimitetaan kunnanhallitukselle ja julkaistaan kunnan nettisivuilla.

 

Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012

 Hyvintointikoordinaattori Linnea Österman, puh. 044 4575 322

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee Säkylän kunnan edustajiksi ikääntyvien neuvostoon neljä jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 2025-2029. Neuvoston sihteerinä toimii hyvinvointikoordinaattori.

 

Päätös Tämän asian käsittely päätettiin siirtää seuraavaan kunnanhallituksen kokoukseen 8.9.2025.

 

 ======