Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 197


 

Edustajan nimeäminen Kuntapäiville 13.11.2025

 

KHALL 18.08.2025 § 197  

801/00.04.01/2025  

 

Kuntaliiton sääntöjen mukaan yhdistyksen varsinainen kokous, Kuntapäivät, pidetään joka neljäs vuosi kuntavaalien jälkeen elo-marraskuussa. Yhdistyksen hallitus määrää kokouspaikan ja -ajan.

 

Suomen Kuntaliitto ry:n hallitus kutsuu Kuntapäivät koolle Helsinkiin 13.11.2025.

 

Kunnanhallitukset tai -valtuustot jokaisesta kunnasta valitsevat 1-3 edustajaa Kuntapäiville kunnan asukasluvun mukaisessa suhteessa.
Kunnan asukasluvulla tarkoitetaan väestötietojärjestelmän kuntavaaleja edeltävän vuodenvaihteen asukaslukua. Alle 20.000 asukkaan kunnassa edustajia valitaan yksi. Jäsenkunta voi valita varsinaisille edustajille tarpeellisen määrän varaedustajia. Varaedustaja osallistuu Kuntapäiville varsinaisen edustajan ollessa estyneenä. 

Myös jäsenkuntien äänimäärät Kuntapäivillä määräytyvät asukasluvun mukaan. Enintään 10.000 asukkaan kunnassa ääniä on yksi.

 

Ilmoitus kunnan edustajista ja varaedustajista on tehtävä liiton osoittaman verkko-osoitteen kautta viimeistään 13.10.2025. Samalla on toimitettava kunnan päätös edustajien valinnasta ja äänimäärän jakautumisesta edustajien kesken. Päätös tarvitaan myös, vaikka edustaja olisi vain yksi. 
 

Tilaisuuteen ei ole osallistumismaksua. Kunnat vastaavat edustajiensa mahdollisista matka-, majoitus- ja muista kuluista ja järjestelyistä. Kuntapäivien esityslista lähetetään kunnille viimeistään kaksi kuukautta ennen Kuntapäiviä.

 

Varsinaisten Kuntapäivien on

-          käsiteltävä hallituksen antama, valtuuskunnan hyväksymä kertomus edellisten varsinaisten Kuntapäivien jälkeen tapahtuneesta yhdistyksen toiminnasta

-          päätettävä valtuuskunnan jäsenten palkkioista ja korvauksista ja

-          valittava valtuuskunnan jäsenet ja kullekin henkilökohtainen varajäsen seuraaviin varsinaisiin Kuntapäiviin kestäväksi toimikaudeksi.

 

Virallisen jäsenkokouksen lisäksi Kuntapäivät on myös kuntapäättäjien tärkeä kohtaamispaikka. Kuntapäivät koostuu puolueiden ryhmäkokouksista, juhlavasta avajaisosuudesta, virallisesta kokouksesta sekä juhlaseminaarista.

 

Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee Kuntapäiville 13.11.2025 yhden edustajan ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen. Valittu edustaja käyttää asukaslukuun perustuvaa äänimäärää (1).

 

Päätös Tämän asian käsittely päätettiin siirtää seuraavaan kunnanhallituksen kokoukseen 8.9.2025.

 

 ======