RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 176
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallituksen esityslistojen ja pöytäkirjojen jakelu vuosina 2025-2029
KHALL 18.08.2025 § 176
833/00.02.01/2025
Hallintosäännön 148 §:n mukaan
Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.
Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Hallintosäännön 149 §:n mukaan
Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti.
Tällöin kunnanhallitus tai sen nimeämä viranhaltija vastaa siitä, että tähän tarvittavat tekniset laitteet, järjestelmät ja tietoliikenneyhteydet ovat käytettävissä.
Hallintosäännön 150 §:n mukaan
Esityslista julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Ennen julkaisemista esityslistalta poistetaan salassa pidettävät tiedot sekä henkilötiedot, joihin ei liity tiedottamisintressiä. Verkossa julkaistavalta esityslistalta voidaan poistaa yksittäisiä kokousasioita, joihin ei liity erityistä tiedottamisintressiä tai mikäli erityisestä syystä asian valmistelua ei julkisteta ennen päätöksentekoa.
Hallintosäännön 169 §:n mukaan
Kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.
Muun viranomaisen pöytäkirja annetaan vastaavalla tavalla tiedoksi kunnan jäsenille, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.
Kunnanhallitus antaa ohjeet salassapito- ja tietosuojavelvoitteiden huomioonottamisesta annettaessa päätöksiä tiedoksi yleisessä tietoverkossa. Lautakunta voi antaa tarkentavaa ohjeistusta omalla toimialallaan.
Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunnanhallituksen esityslistat ja liitteet jaetaan toimikaudella 2025-2029 seuraavasti:
lista joka sisältää vain julkisia asioita
- kunnanhallituksen jäsenille
- kunnanhallituksen varajäsenille
- valtuuston puheenjohtajille
- kunnanjohtajalle ja hallintojohtajalle
- johtoryhmälle
- tarkastuslautakunnan puheenjohtajalle
- tilintarkastajalle
- tiedotusvälineille (linkkinä)
lista joka sisältää myös ei-julkisia asioita
- kunnanhallituksen jäsenille
- valtuuston puheenjohtajille
- kunnanjohtajalle ja hallintojohtajalle
Kokouskutsu ja esityslistat toimitetaan viimeistään viisi päivää ennen kokousta yhteiseen sähköiseen työtilaan (tiimiin).
Esityslista julkaistaan kunnan verkkosivuilla www.sakyla.fi viisi päivää ennen kokousta.
Kunnanhallitus päättää, että kunnanhallituksen pöytäkirjat jaetaan toimikaudella 2025-2029 samoin kuin esityslistat.
Tarkastettu julkinen pöytäkirja asetetaan yleisesti nähtäville kunnan verkkosivuille vähintään tiedoksianto- ja muutoksenhakuajaksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |