RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 181
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallituksen ja valtuuston vuosikello
KHALL 18.08.2025 § 181
809/00.01.01/2025
Vuosikello on työkalu, jonka avulla voidaan helpottaa kunnan hallinnon vuoden kierron hahmottamista ja samalla perehdyttää valtuustokauden alussa.
Kunnanhallituksen päätöksenteosta noin 90 % on sellaisia asioita, joita käsitellään tarpeen ilmetessä, eivätkä ole sidottuja vuoden kiertoon. Säkylän kunnanhallituksessa on omaksuttu nopean reagoinnin toimintatapa. Asiat käsitellään ripeästi ja tarvittaessa jopa ylimääräisiä kokouksia pitäen. Asioiden käsittelyä ei siis ole orjallisesti sidottu aikatauluihin ja tai asioiden niputtamiseen.
Kunnanhallitus kokoontui vuonna 2024 yhteensä 18 kertaa ja käsiteltyjä asioita kertyi 227 kappaletta. Jos vähennetään asioiden kokonaismäärästä kokouksen avauksen rutiinipykälät, niin silti käsiteltyjen pykälien määrä oli 191. Vuosikelloon on siis mahdollista kerätä vain keskeisiä käsittelyyn tulevia asioita, joilla on tietty rytmi.
Vuosikellosta riippumattomia, kevääseen 2026 mennessä käsittelyyn tulevia asioita:
- Hyvinvointialueiden perustamisesta seuranneet merkittävät muutokset Säkylän sote-kiinteistöihin vaativat päätöksiä vuoden 2025 loppuun mennessä.
- Uuden valtuustokauden strategia on tarkoitus tuoda valtuuston käsittelyyn kevätkaudella 2026. Edellisen kerran strategia on hyväksytty valtuustossa 6.6.2022.
Suurin poikkeama vuosittaiseen päätöstenteon rytmiin tulee valtuustokauden vaihtuessa, jolloin tulee valittavaksi uudet luottamuselimet sekä kunnan edustajat moniin yhteisöihin.
Esityslistan liitteenä vuosikello, josta on mahdollista hahmottaa keskeisiä kunnanhallituksen ja valtuuston päätettäväksi tulevia asioita ja niiden ajoittumista.
Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee vuosikellon tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Pöytäkirjan liitteenä on kunnanhallituksen vuosikello.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |