RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 25.06.2025/Asianro 4
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Ruovikkoalueen ruoppaus Katismaan kaarisillan luoteen puoleiselta alueelta
TEKNLK 25.06.2025
633/10.03.02.01/2023
Säkylän kunta on 16.10.2024 Etelä-Suomen aluehallintovirastossa vireille panemallaan ja myöhemmin täydentämällään hakemuksella hakenut lupaa ruovikkoalueen ruoppaukselle Säkylän Pyhäjärvellä.
Hankkeen tavoitteena on avata tiheään ruovikkoon näkymä järvenselälle ja parantaa veden vaihtuvuutta alueella. Lisäksi ruoppauksella pyritään hidastamaan muita vesikasvilajeja syrjäyttävän järviruo'on levittäytymistä matalalla ranta-alueella.
Aluehallintovirasto on tehnyt 27.5.2025 päätöksen asiasta. Päätöksessä esitetään mm. että ruoppaushanke ei kokonsa ja luonteensa vuoksi vaaranna vesienhoitosuunnitelman mukaista hyvän tilan tavoitteen saavuttamista Pyhäjärvellä. Hanke ei vaikeuta Varsinais-Suomen ja Satakunnan vesienhoidon toimenpideohjelman vuosille 2022-2027 suunniteltujen toimenpiteiden toteuttamista eikä heikennä niiden vaikuttavuutta.
Lupamääräykset:
- Ruopattavat alueet on merkittävä maastoon selkeästi ennen ruoppausten aloittamista.
- Luvanhaltijan on selvitettävä alueella mahdollisesti olevat johdot ja kaapelit. Työt on toteutettava niitä vaurioittamatta.
- Ruoppauksella saa syventää nykyistä pohjaa korkeintaan 30-40 cm. Pohja-ainesta saa ruopata yhteensä enintään noin 540 m3. Ruoppaamisessa tulee kiinnittää erityistä huomiota vesikasvien juuristojen poistamiseen.
- Ruoppaus on tehtävä mahdollisimman yhtäjaksoisesti 1.10.-31.3.
- Jos ruoppaus tehdään sulan veden aikaan, ruoppauksen aikana tulee käyttää pintapuomeja sekä pohjasta pintaan ulottuvaa suojaverhoa siten, että mahdolliset vieraskasvilajin versojen osat ja samentuma eivät pääse leviämään työalueen ulkopuolelle.
Suojaverho on asennettava ja ankkuroitava siten, että se pysyy paikoillaan. Se on merkittävä asianmukaisesti, sen toimivuutta on tarkkailtava ja mahdolliset vauriot siinä tai sen ankkuroinnissa on korjattava viipymättä.
Kasvien versot ja juurakot sekä niiden osat on kerättävä ruoppauksen jälkeen huolellisesti vesialueelta tiiviiseen kuljetusvälineeseen.
- Jos työt tehdään vesialueen ollessa jäässä, kohdat, joissa jäätä on rikottu työn vuoksi tai jään kantavuus on huonontunut, on merkittävä asianmukaisesti.
- Ruoppausmassat ja vesialueelta poistettu kasvijäte on kuljetettava tiiviillä lavalla vastaanottajalle, joka saa ympäristölupansa mukaisesti vastaanottaa ja käsitellä kyseisenlaisia jätteitä.
- Kunnostuksessa käytettävät koneet ja työkalut on puhdistettava ennen niiden siirtoa alueen ulkopuolelle.
- Ruoppaukseen voidaan tehdä vesi- ja luonnonsuojelulakia valvovien viranomaisten hyväksymällä tavalla vähäisiä muutoksia, jotka eivät aiheuta haitallisia vaikutuksia vesistössä eivätkä muutoinkaan loukkaa yleistä tai yksityistä etua.
- Töiden päätyttyä rakennuspaikat on saatettava asianmukaiseen ja maisemallisesti hyväksyttävään kuntoon.
- Työt on tehtävä kolmen vuoden kuluessa siitä lukien, kun tämä päätös on tullut lainvoimaiseksi. Muuten lupa raukeaa.
- Ruovikon poiston pysyvyyttä, vaikutuksia alueen kasvillisuuteen ja vieraslaji kanadanvesiruton leviämiseen sekä alueen linnustoon tulee selvittää ruoppauksen jälkeen. Luvan saajan tulee toimittaa ruoppauksen vaikutusten tarkkailusuunnitelma valtion luonnonsuojelulakia valvovalle viranomaiselle ennen töiden aloittamista. Tarkkailusuunnitelmassa tulee esittää ainakin tarkkailumenetelmä, tarkkailutiheys ja tarkkailun kesto sekä tarkkailun raportointi valvontaviranomaiselle ja Säkylän kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
- Töiden aloittamisesta on etukäteen ilmoitettava kirjallisesti valtion valvontaviranomaiselle ja Säkylän kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä tarkoituksenmukaisella tavalla asianomaisille vesialueen omistajille.
Lisäksi töiden aloittamisesta tulee ilmoitta alueen käyttäjille parhaiten käyttäjät saavuttavalla tavalla.
- Hankkeen valmistumisesta on 60 päivän kuluessa ilmoitettava kirjallisesti aluehallintovirastolle, valtion valvontaviranomaiselle ja Säkylän kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Ruovikkoalueen ruoppaus on tarkoitus kilpailuttaa syksyn aikana ja toteuttaa yhtäjaksoisesti 1.10.2025-31.3.2026 välisenä aikana.
Esityslistan liite:
- Aluehallintoviraston päätös 27.5.2025, ESAVI/38232/2024
- Karttaliite
Lisätietoja Tekninen johtaja Tarmo Saarinen, puh. 044 517 1014
Esittelijä Tekninen johtaja Tarmo Saarinen
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee aluehallintoviraston lupapäätöksen 27.5.2025 ja siihen liittyvät toimenpiteet tiedokseen.
Päätös
======
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |