Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Esityslista 26.08.2025/Asianro 11


Lautakunnan alaisten viranhaltijapäätösten tiedoksi saattaminen

 

ES ymplk 26.08.2025     

    

 Kuntalain 92 §:n mukaan mm:

 

 "Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallin­tosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

 Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viran­omaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai 1 momentissa tarkoi­tettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

 Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtä­vä.

 

 Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

 1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenet­telyä koskevia asioita;

 2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

 3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos kunnat niin sopivat."

 

 Hallintosäännön 50 §:n mukaan "Asian ottamisesta kunnanhallituksen kä­siteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja."

 Hallintosäännön 51 §:n mukaan "Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä."

 Hallintosäännön 52 §:n mukaan:

 "Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallituksel­le tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeut­taan.

 Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemis­tään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asia­ryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoitta­misesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheen­johtajalle ja esittelijälle.

 

 Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."

Em. viranhaltijan ratkaistavaksi siirretyt lupa- ym. asiat, joita ei voi ottaa toimielimen käsiteltäväksi, on tarkoituksenmukaista tuoda kuitenkin tiedoksi ympäristölautakunnalle. Lautakunnan tiedoksi saatetaan päätösehdotuksessa mainitut viranhaltijapäätökset. Päätökset esitellään tarvittaessa kokouksessa.

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Jukka Reko

 

Päätösehdotus Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta päättää merkitä seuraavat päätökset tiedokseen. Päätöksiin ei ole otto-oikeutta.

 

Lain- ja asetuksen mukaiset päätökset

 

Ympäristöpäällikkö

 

§ 34 Meluilmoitus, Elävät kuvat ry, Huittinen

§ 35 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta,  

        Huittinen

§ 36 Meluilmoitus, Pallas Rakennus Länsi-Suomi Oy, Eura

§ 37 Poikkeus kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentamisesta,

        Huittinen

§ 38 Poikkeaminen ympäristösuojelumääräyksistä, puhdistettujen

        jätevesien johtaminen pohjavesialueelle, Huittinen

 

Ympäristöylitarkastaja

 

§ 8 Maisematyölupa, Pyhäjärvi-instituuttisäätiö, Kauttuankosken

       kunnostushanke

 

Ympäristötarkastaja

 

§ 1 Meluilmoitus, Pub Kauttua Oy 11.-12.7., Eura

§ 2 Meluilmoitus, Pub Kauttua Oy, 29.7., Eura

§ 3 Meluilmoitus, Kaisan Liikenneasema Oy, Hinnerjoki

 

Rakennustarkastajat

 

Eura

 

Lupa/ Rakennushanke  Osoite
ilmoitus


25-1007A Oikeus aloittaa rakennustyö ennen 
 lainvoimaisuutta  Tehtaantie 95

25-1008P Asuinrakennuksen ja talousrakennuksen
 purkaminen  Pehkutehtaantie 48
25-1008SP Lämpökaivojen lisääminen rakennus-
 paikalle  Kangasmetsäntie 2
25-1031R Kahden huoneiston yhdistäminen Lehtotie 5
25-1032R Muutos asuinhuoneistoksi  Eurantie 24
25-1033R Maalämpökaivo  Turrontie 7
25-1034R Melontavaja  Nummentie 40
25-1035R Autotalli ja varasto  Perävainiontie 33
25-1036R Omakotitalon laajennus  Turajärventie 20

 

 

Huittinen

 

Lupa/ Rakennushanke  Osoite

ilmoitus

 

25-5032-R  Teollisuushallin laajennus  Tanokkaantie 596

25-5033-SP Itsekuivaava siilo ja suojarakennus Isonkiventie 183

25-5034-R Jätevesijärjestelmän saneeraus  Pelttarintie 2

25-5035-T Urheilukentän kuuluttamo  Huhkolantie 2

25-5036-R Vesikatteen korjaus  Risto Rytin katu 42

25-5037-R Elevaattorihuoneen laajennus   Anttilantie 160

25-5038-R Jätevesijärjestelmän uusiminen  Suttilantie 8

25-5039-J Jatkoaika valmistumiselle  Kesäkuja 9

25-5040-RM Padel-hallin käyttötarkoituksen muutos Vallihaudankatu 2

25-5041-R LED-mainosnäyttö  Risto Rytin katu 37

25-5042-P Talousrakennuksen purkaminen Nukeronkatu 1

25-5043-P Talousrakennuksen purkaminen Vampulantie 283

 

Säkylä

 

Lupa/ Rakennushanke  Osoite

ilmoitus

 

25-3006-J Jatkoaika valmistumiselle  Rantatie 166

25-3007-J Jatkoaika valmistumiselle  Haukkavuorentie 127

25-3011-P Autiotalon purkaminen  Salontie 55

25-3019-R Talousrakennus  Markuntie 16

25-3020-R Varuskunnan pelastuslaitoksen  Huovinrinne

 peruskorjaus

25-3021-R Varasto- ja työtilahalli  Yrittäjäntie 18

25-3022-R Vapaa-ajan asuinrakennus  Erämajantie 87

25-3023-R Huoneiston huonemuutos  Kolerikiventie 1

25-3024-R Rakennuksen muutostyöt  Suntionpolku 2

25-3025-R Lämpökaivo  Vuorenmaantie 716b

25-3026-R Valaistu mainoslaite  Palomiehentie 11

25-3027-R Talousrakennus  Savelantie 28b

25-3028-R Väliaikainen varastorakennus  Kirkkosaarentie 156

 

 

Päätös 

 

 ======