RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta
Pöytäkirja 30.09.2025/Pykälä 98
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Sijoittamislupa- ja rakentamislupahakemus suunnittelutarvealueella, Säkylä
ES ymplk 30.09.2025 § 98
923/10.03.00.03/2025
Köyliön-Säkylän Sähkö Oy hakee rakentamislupaa uudelle pääkonttorille osoitteesssa Kuninkaanlähteentie 73, 27800 SÄKYLÄ.
Hankeessa on tarkoitus rakentaa yksikerroksinen tiili- / puuverhoiltu konttorirakennus olemassa olevan hakelämpökeskuksen viereiselle pelto-alueelle.
Rakennuspaikka sijoittuu Säkylän keskustan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan alueelle, joka ei rakennuspaikan kohdalla ole määrätty olemaan rakentamisluvan myöntämisen perusteena. Uusi rakennuspaikka on siten suunnittelutarvealueella ja sijoittamisen edellytykset on ratkaistava rakentamislain 46§ mukaisesti. Rakennuspaikka sijoittuu myös arvokkaalle maisema-alueelle.
Rakentamislain voimaantulon myötä sijoittumisen edellytykset suunnittelutarvealueella ratkaistaan pääsääntöisesti rakentamisluvan yhteydessä ellei hakija ole pyytänyt ratkaisemaan sijoittamisen edellytyksiä erillispäätöksellä rakentamislain 43§ perusteella.
Sijoittamisen edellytysten ratkaiseminen uuden rakennuspaikan muodostamiseksi suunnittelutarvealueella on Säkylän kunnan hallintosäännön perusteella Etelä-Satakunnan ympäristölautakunnan päätösvallassa.
Rakentamislupahakemuksen sisältäessä sijoittamisen edellytysten ratkaisemisen suunnittelutarvealueella, on päätösvalta täten lautakunnalla sijoittamisen osalta ja samalla myös toteuttamisluvan osalta asiasta päätettäessä samalla päätöksellä.
Hakemuksesta on pyydetty lausunnot kunnan kaavoitustoimelta sekä Satakunnan Museolta. Naapureita on kuultu viranomaisen toimesta.
Rakentamisluvan päätösasiakirja on pöytäkirjan liitteenä.
Lisätietoja Rakennustarkastaja Mika Vainio, puh. 044 0539 599
Esittelijä Rakennustarkastaja Mika Vainio
Päätösehdotus Etelä-Satakunnan ympäristölautakunta päättää hyväksyä hakemuksen liitteenä olevan päätösasiakirjan mukaisesti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |