Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.10.2025/Pykälä 259


 

KVTES:n valtakunnallisten tasolisien euromäärät

 

KHALL 13.10.2025 § 259  

187/01.02.00/2025  

 

KVTES:iin on kirjattu kaksi valtakunnallista tasolisää: tasolisät lääkehoidon toteuttamisesta ja opiskelijan ohjauksesta.

 

Lääkehoitoa toteuttavalle nimetylle lastenhoitajalle/lähihoitajalle maksetaan tasolisää, jonka euromäärä määritellään paikallisesti. Ao. tehtävän suorittaminen vaatii lääkeluvan ja perustuu lääkehoitosuunnitelmaan. Tasolisän maksamisen edellytyksenä on, että henkilöllä on lääkelupa. Lisäksi varhaiskasvatuksen työntekijä, esimerkiksi omassa kodissaan työskentelevä perhepäivähoitaja tai koulun/oppilaitoksen koulunkäynninohjaaja voi toteuttaa lapselle lääkärin määräämää lääkehoitoa. Tällöin lääkehoidon säännöllinen toteuttaminen perustuu työntekijän perehdytyksen ja osaamisen varmistamiseen. Tasolisää maksetaan ainoastaan, jos yksikössä ei ole lääkeluvallisia lähihoitajia.

 

Viranhaltijalle/työntekijälle maksetaan tasolisää opiskelijan ohjauksesta nimetyille ohjaajille. Nimetyt ohjaajat toimivat koulutussopimukseen perustuvan opiskelijan tai oppisopimusopiskelijan ohjaajina.

 

Korkeakouluopiskelijoiden pakollisista harjoitteluista maksetaan nimetylle ohjaajalle samantasoista tasolisää kuin vastaavan työmäärän sisältävästä muusta opiskelijan ohjauksesta.

 

Nimetty ohjaaja vastaa viime kädessä harjoittelun onnistumisesta yhteistyössä harjoittelijan ja vastuuopettajan kanssa. Ohjaaja voi olla mukana myös tehtävässä oppilaitosyhteistyössä.

 

Opiskelijan ohjauksesta maksettava lisä on pääosin määräaikainen ja maksetaan siltä ajalta, jona ohjaajalla on tosiasiallisesti tutkintoa suorittava opiskelija tai opiskelijoita ohjattavana.

 

Lisä maksetaan, kun ohjaaminen liittyy työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen, joka on osa opiskelijan tutkinnon suorittamista.

 

Palkkatyöryhmä on käsitellyt valtakunnallisten tasolisien paikallisesti määrättävää euromäärää kokouksessaan 8.10.2025. Palkkatyöryhmän kokouksessa olivat läsnä kunnanjohtaja Mäenpää, hallintojohtaja Österman, sivitysjohtaja Ääri, pääluottamusmies Rantalainen ja pääluottamusmies Toppila. Työryhmä päätyi yksimielisesti esittämään lääkehoidon tasolisäksi 65 euroa ja opiskelijan ohjauksen tasolisäksi 65 euroa.

 

Tällä hetkellä lääkehoidon tasolisää tulee maksettavaksi yhdelle työntekijälle, opiskelijan ohjauksen tasolisän saajia ei ole.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Päivi Österman, puh. 044 5170 008

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy lääkehoidon toteuttamisen tasolisän suuruudeksi 65 euroa ja opiskelijan ohjauksen tasolisän suuruudeksi 65 euroa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin

 

 ======