RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ikääntyvien neuvosto
Pöytäkirja 30.09.2025/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Ikääntyvien neuvoston kokoonpano toimikaudella 2025-2029.
Ikääntyvien neuvosto 30.09.2025 § 3
Kuntalain mukaan vanhusneuvostojen toiminta on lakisääteistä.
Kuntalaki 27 § Vanhusneuvosto
Ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.
Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Kunnanhallitus on kokoukseen 08.09.2025 valinnut kunnanedustajiksi seuraavat jäsenet:
Jäsen Varajäsen
Lasse Alho Marika Palmén
Marjo Jaspa Hannu Käppi
Anna-Maija Kotiranta Aino Peltonen
Riitta Sianoja Joel Vuorio
Ikääntyvien neuvoston sihteerinä toimii hyvinvointikoordinaattori.
Eläkejärjestöt ovat ilmoittaneet seuraavat jäsenet edustamaan järjestöään:
Jäsen Varajäsen
Pirjo Kotiranta Lasse Helminen Eläkeliitto Köyliön yhdistys
Anneli Lallukka-Vanhenen Raimo Peltomaa Säkylän-Köyliön seniorit ry
Armi Lindgren Pertti Kiviranta Eläkeliitto Säkylän yhdistys
Katariina Kalliolevo Kaarina Helenius Köyliön-Säkylän Eläkkeensaajat
Seppo Henriksson Heikki Kinnanen Lännen Eläkeläiset
Säkylä Köyliön seurakunnan edustajana toimii Maria Schmandt ja hänen varajäsenen on Irina Kaukinen.
Oheisnaineistona Säkylän kunnanhallituksen päätös ikääntyvien neuvoston kunnan edustajien valitsemisesta.
Päätösehdotus Ikääntyvien neuvosto toteaa ikääntyvien neuvoston jäsenet kunnanhallituksen esityksen, eläkejärjestöjen ilmoitusten sekä seurakunnan ilmoituksen mukaisesti.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |