RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ikääntyvien neuvosto
Pöytäkirja 13.10.2025/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Säkylän kunnan hyvinvointikertomus
Ikääntyvien neuvosto 13.10.2025 § 13
Hyvinvointikertomus on tiivis kuvaus hyvinvoinnista ja terveydestä sekä niiden edistämisestä kunnassa. Näillä sivulla tarkoitamme hyvinvointikertomuksella valtuustokausittaista eli laajaa hyvinvointikertomusta. Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelua voi kutsua hyvinvointikertomustyöksi.(Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.)
Kunta on vastuussa laajan hyvinvointikertomuksen tekemisestä kerran valtuustokaudessa.
Hyvinvointikertomus on käsitelty tarkastuslautakunnassa 7.5.2025.
Säkylän kunnan hyvinvointikertomus on hyväksytty kunnanhallituksessa 19.5.2025 ja kunnanvaltuustossa 16.6.2025.
Oheismateriaalina Säkylän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2021-2025.
Päätösehdotus Säkylän kunnan hyvinvointikoordinaattori esittelee Säkylän kunnan laajan hyvinvointikertomuksen 2021-2025 ikääntyvien neuvostolle. Käsitellään yhdessä miten hyvinvointikertomus työ toteutetaan Säkylän kunnassa.
Päätös Ikääntyvien neuvosto kävi läpi sekä vuoden 2021-2025 hyvinvointikertomuksen sekä Säkylän hyvinvointisuunnitelman 2024-2025 ikäihmisiä koskevien osa-aluiden osalta.
Lisäksi tutustuttiin vuonna 2022 laadittuun lakisääteiseen suunnitelmaan ikäihmisten tukemiseksi, minkä laadinnan yhteydessä oli tehty kattava kysely Säkylän ikääntyneille.
Keskusteltiin hyvinvointisuunnitelmaan kirjatuista toimenpiteistä sekä käytiin läpi niiden toteutumista.
Lisäksi sovittiin, että seuraavaan neuvoston kokoukseen mennessä neuvoston jäsenet pohtivat tahoillaan tavoitteita 2026-2029 suunnitelmaan sekä toimenpide-ehdotuksia tavoitteiden saavuttamiseksi vuodelle 2026.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |