Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 27.10.2025/Asianro 6



 

Työllisyyttä, kotoutumista, hyvinvointia ja terveyttä edistävien palveluiden toteuttaminen vuonna 2026

 

KHALL 27.10.2025     

79/02.08.00/2025  

 

Rauman Seudun Katulähetys on vastannut Säkylän kunnassa työllisyyttä, kotoutumista sekä hyvinvointia ja terveyttä edistävien palveluiden toteuttamisesta vuoden 2025 huhtikuun puolesta välistä lähtien. Palvelun nimeksi valikoitui Tryki. Tänä aikana palvelu on tavoittanut 69 asiakasta, josta nuorten osuus on ollut 13 asiakkuutta. Erityisesti yksilöneuvonta on noussut keskeiseksi heikomassa asemassa olevien asiakkaiden keskuudessa ja sen tarve on suuri. Suurin osa asiakkaista on ohjattu erilaisten kuntoutusten piiriin. Asiakkaat ovat ohjautuneet palvelun piiriin sosiaalityön, kohtaamispaikka Hehkun ja etsivän nuorisotyön kautta. Lisäksi moni asiakas on löytänyt palvelun piiriin itsenäisesti.

 

Palvelua kehitetään vuoden 2026 aikana asiakaskunnan tarpeiden mukaan sekä hyödyntäen Säkylän kunnan tarjoamia puitteita mm. ulkoilu- ja virkistysmahdollisuuksien tiimoilta. Verkoston laajentaminen edelleen esimerkiksi liikuntaneuvonnan kanssa on myös yksi keskeisistä tavoitteista vuoden 2026 aikana.

 

Rauman Seudun Katulähetys ry on ilmoittanut 8.1.2025 toimitetun tarjouksen olevan voimassa myös vuodelle 2026.

 

Rauman Seudun Katulähetys tarjoaa myös Trykin tiloissa erillisenä ostopalveluna asumisneuvontaa. Lisäksi Rauman Seudun Katulähetyksen omalla hankerahoituksella tarjotaan säkyläläisille monipuolisia palveluita. Föli-apu -hanke ja Toivo -hanke ovat aloittaneet toimintansa Säkylässä 2025 ja Yhteistyöllä työllisyyteen YTY -hanke on aloittanut toimintansa Säkylässä syksyllä 2025.  Föli-apu -hankkeen kohderyhmänä ovat

ensisijaisesti vähävaraiset työttömät henkilöt ja heidän kotitalouteensa kuuluvat henkilöt. Hankkeessa tarjotaan aineellista apua maksukortteina elintarvikkeiden ja perushyödykkeiden hankintaan.  Toivo -hankkeen tavoitteena on päihteiden käytöllä ja rikoksilla oireilevien nuorten ja aikuisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen sekä samalla vahvistaa heidän kokemustaan yhdenvertaisuudesta. Hankkeella pyritään tavoittamaan erityisesti nykyisten palvelumallien ulkopuolelle jääneet ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja aikuiset.

YTY -hankkeella on tavoitteena tarjota kattavia työllistymisen tukipalveluita sekä laajentaa työttömäksi jääneille henkilöille tarjottavia palveluita monipuolisin tukiprosessein ja yritysyhteistyön avulla. Hankkeen kohderyhmänä ovat työttömyyden alkuvaiheessa olevat työnhakijat, joilla on riski työttömyyden pitkittymiseen, mukaan lukien maahanmuuttaja-taustaiset henkilöt.

 

Säkylän kunta on keskittänyt kaikki palvelut samaan toimipisteeseen. Yhteistyötä on lisätty myös nuorisopalveluiden kanssa. Samassa toimipisteessa toimii laaja kattaus erilaisia kuntalaisille suunnattuja palveluita.

 

Hallitus on esittänyt muutoksia kuntouttavan työtoiminnan lakiin. Nämä muutokset tulevat todennäköisesti vaikuttamaan kuntien vastuuseen työllisyyden hoidon toteuttajina. Tarkempaa tietoa ja soveltamisohjeita ei ole vielä saatavilla.

 

Oheismateriaalina: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain muuttaamiseksi ja Trykin toimintaraportti.

 

Esityslistan liitteenä Rauman Seudun Katulähetys ry:n tarjous.

 

Lisätietoja Hyvinvointikoordinaattori Linnea Österman, puh. 044 4575 322

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää

 

Päätösehdotus Säkylän kunta jatkaa vuonna 2026 palvelun ostoa Rauman Seudun Katulähetys ry:ltä työllisyyttä edistävien, kotoutumista ja hyvinvointia- ja terveyttä edistävien palveluita osalta 2-3 päivää/viikossa.

 

Päätös 

 

 ======