RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.02.2026/Pykälä 19
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lautakunnan alaisten viranhaltijapäätösten tiedoksi saattaminen
SIVLA 26.02.2026 § 19
Kuntalain 92 §:n mukaan mm:
"Kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat."
Hallintosäännön 50 §:n mukaan "Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja."
Hallintosäännön 51 §:n mukaan "Asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä."
Hallintosäännön 52 §:n mukaan:
"Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen (ja lautakunnan) puheenjohtajalle ja esittelijälle.
Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."
Päätös otto-oikeuden käyttämisestä on tehtävä kirjallisesti.
Lautakunnan tiedoksi saatetaan päätösehdotuksessa mainitut viranhaltijapäätökset. Päätökset on toimitettu lautakunnan jäsenten nähtäväksi etukäteen Teams-sovelluksessa.
Lisätietoja Hallintopalvelusihteeri Sini Rekola, puh. 044 732 8121
Esittelijä Sivistysjohtaja Merja Ääri
Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi seuraavat viranhaltijapäätökset:
Sivistysjohtaja
Henkilöstöpäätös
§ 7 Harkinnanvarainen virkavapaus 2.3.-30.5.2026 / Hanna Kedonpää
§ 8 Viikkotyöajan muutos ajalle 1.3.-31.5.2026 / koulunkäyntiohjaaja Mari Kuvaja
§ 9 Korjattu päätös: Viikkotyöajan muutos ajalle 1.3.-31.5.2026 / koulunkäyntiohjaaja Mari Kuvaja
§ 10 Koulunkäyntiohjaajien lomautukset talvilomalla 16.2.-20.2.2026
§ 11 Viikkotyöajan muutos ajalle 1.3.-31.5.2026 / koulunkäyntiohjaajat Mari Kuvaja ja Mari Haavisto
§ 12 Viikkotyöajan muutos ajalle 1.3.-29.3.2026 / Heidi Björklöf
Muu päätös
§ 25 Koulukeskuksen tilojen käyttö ja 14.3.2026 / Hyvinvointimessut
Rehtori / Lallin koulu
§ 1 Lallin koulun tilojen käyttö 11.2., 11.3. ja 9.4.2026 / Eläkeliitto Köyliön yhdistys
§ 2 Lallin koulun tilojen käyttö 17.-19.4.2026 / Lions Club Köyliö
Kirjastopäällikkö
§ 1 Säkylän kirjastojen poikkeavat aukioloajat 1.2.-1.5.2026
Vapaa-aikapäällikkö
§ 1 Liikuntaneuvojan palkkaaminen ajalle 9.2.-31.12.2026 / Sami Piilikangas
Lautakunta päättää, että se ei käytä kuntalain 92 §:n ja hallintosäännön 51 §:n mukaista otto-oikeuttaan.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
======
| Edellinen asia | Seuraava asia |