Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 19.03.2026/Asianro 5


Säkylän seudun lukion kurssimäärät 2020-2027

 

Tuntikehyksen jakaminen lukuvuodelle 2026-2027 / Lukiokoulutus

 

SIVLA 19.03.2026     

156/12.00.01/2026  

 

Sivistysjohtajan tekemän lukion kurssimääräesityksen perusteena on resurssien jako ottaen huomioon lukio-opiskelijoiden määrä ja lukion tarpeet. Lisäksi tuntiresurssin jakamisessa on otettava huomioon lukiokoulutuksen järjestäjää velvoittavat lukiolain ja opetussuunnitelman muutokset, jotka tulivat voimaan 1.8.2025. Keskeisenä uudistuksena oppimisen tukea vahvistetaan myös lukiossa ja osana sitä opiskelijoilla on oikeus tietyin edellytyksin myös tukiopetukseen ja erityisopetukseen. Erityisopetus on kuluvana lukuvuonna järjestetty kuntayhteistyönä. Oppimisen tuen uudistus lukiossa edellyttää resurssin lisäämistä tuntikehykseen.

 

Tuntikehyssuunnittelussa on otettu huomioon myös lukion ja paikallisen elinkeinoelämän välisen yhteistyön lisääminen. Kurssitarjontaan on lisätty biotalouden opintojaksoja, joista esimerkkeinä vesistötutkimuksen ja  elintarvikemikrobiologian opintojaksot. Lisäksi lukiossa on mahdollisuus edelleen suorittaa yrittäjyyden opintokokonaisuus.

 

Esitys pohjautuu Säkylän seudun lukion rehtorin tekemään suunnittelutyöhön ja esitykseen kurssitarpeesta.

 

Esityslistan liitteenä on sivistysjohtajan lukiokoulutuksen kurssimääräesitys lukuvuodelle 2026-2027.

 

Lisätietoja Sivistysjohtaja Merja Ääri, puh. 044 732 8140

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Merja Ääri

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy liitteen mukaisen sivistysjohtajan esityksen lukiokoulutuksen lukuvuoden 2026-2027 kurssimääräksi.

 

Päätös 

 

 ======