Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ikääntyvien neuvosto
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 37


 

Eläkejärjestöjen kuulumiset

 

Ikääntyvien neuvosto 20.04.2026 § 37  

    

 

 

 

Päätösehdotus Ikääntyvien neuvosto kuulee eläkejärjestöjen kuulumiset.

 

Päätös Ikääntyvien neuvosto kuuli eläkejärjestöjen kuulumiset. Keskustelun aiheeksi nousi jäsenmäärien lasku ja aktiivisten jäsenten väheneminen.

 Eläkeläisjärjestöjen toiminta on kuitenkin hyvin aktiivista.

 

 Satakunnan hyvinvointialueen kuntakumppani Tanja Hakulinen kertoi, että Rauman kaupunki järjesti aikaisemmin eläkkeelle jääville henkilöille kurssia, jossa käytiin eläkkeelle jäämiseen liittyviä teemoja. Yhtenä teemana oli eläkejärjestöt.  Valmennusten myötä eläkejärjestöt saivat uusia jäseniä valmennuksen osallistujista.

 

 Ikääntyvien neuvosto selvittelee mahdollisuutta toteuttaa samankaltaista kurssia myös Säkylässä.

 

 Lisäksi Hakulinen kehotti olemaan työnantajiin yhteydessä ja pyytää heitä välittämään tietoa eläkejärjestöjen toiminnasta eläkeikää lähestyville työntekijöilleen.

 

 ======