RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinvoimaryhmä
Pöytäkirja 25.08.2026/Pykälä 4
Elinvoimaryhmän kokous
ELINVOI 25.8.2026 § 4
1233/00.02.19/2025
1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 8.08.
2. Satakunnan Yrittäjien järjestökoordinaattori Milja Seppä esitteli Yrittäjien kuntabarometrin tuloksia Säkylän osalta.
Käytiin läpi Yrittäjien kuntabarometrin 2026 tulokset. Säkylän kokonaisarvosana oli 3,26 ja sijoitus pienten kuntien vertailussa 77/183. Tulos laski hieman vuodesta 2024, jolloin kokonaisarvosana oli 3,36 ja sijoitus 55/179.
Säkylän vahvuuksia ovat elinkeinopolitiikan asema kunnassa, lupa-asioiden sujuvuus sekä työvoiman saatavuuteen ja kansainvälisten osaajien rekrytointiin annettava tuki. Kunnan vetovoima asuinpaikkana arvioitiin myös valtakunnallista keskiarvoa paremmaksi.
Kehittämiskohteiksi tunnistettiin kunnan hankintojen toteuttaminen, yrityspalveluista viestiminen sekä päätöksenteon yrityslähtöisyyden dokumentoinnin vahvistaminen.
Käytiin vilkas keskustelu erityisesti kehittämiskohteista. Keskustelussa esiin nousseita keinoja:
- parannetaan viestintää (nostetaan esille toteutuneita asiakaskokemuksia, korostetaan, että kuntaan voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, viestinnän nykyistä parempi kohdentaminen)
- kohdennetut aamukahvit erilaisille ryhmille, one to one sähköpostit liiketoimintajohtajalta uutiskirjeiden lisäksi
- kontaktoidaan lähivuosina alkavien yrittäjien neuvonnan avulla perustettuja yrityksiä ja kysytään mitä heille kuuluu
- etsitään keinoja auttaa yritysten verkostoitumisessa/klusteroitumisessa?
3. Muut asiat
Kotitehtäväksi puheenjohtaja antoi tehtävän viestinnän parantamiseen liittyen: Jokainen miettii yhden viestintään liittyvän ongelman ja siihen ratkaisun seuraavaan kokoukseen.
Kutsutaan yrittäjien puheenjohtaja valtuuston kokoukseen esittäytymään.
Seuraava kokous ti 6.10. klo 8-10.
4. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 9.57.
======