RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 122
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ikääntyvien neuvoston toiminta
KHALL 13.06.2022 § 122
463/00.04.03/2022
Säkylän Ikääntyvien neuvoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat toimittaneet 19.5.2022 päivätyn seuraavan sisältöisen kirjeen kunnanjohtajalle ja kunnanhallituksen puheenjohtajalle:
"IKÄÄNTYVIEN NEUVOSTON ASEMA JA HENKILÖMUUTOKSET
Olemme saaneet tiedoksi sosiaali- ja terveysjohtajan tiedotteella, että Säkylän Ikääntyvien neuvoston asemaa ollaan muuttamassa niin, että se olisi jatkossa sivistyslautakunnan alaista toimintaa. Lisäksi henkilömuutoksia on suunniteltu tapahtuvaksi niin, että meille erittäin tärkeä vanhustyön osaaminen, ammattitaito ja kokemus häviää neuvostosta lähes kokonaan sihteerin vaihdoksen myötä. Sihteerin vaihtaminen lyhyeksi aikaa ja henkilöön, joka myös siirtyy hyvinvointi alueelle aikanaan, ei mielestämme palvele tässä kohtaa mitään. Ymmärrämme Lauri Parviaisen mukaantulon strategian suunnitteluun, mutta normaaliin toimintaamme eli tapahtumien järjestäminen, nämä henkilöstömuutokset vaikuttavat mielestämme heikentävällä tavalla. Ja kun vielä Lauri Parviainen on itse sitä mieltä, ettei pysty tehtäviä vastaanottamaan täysipainotteisesti ennen kuin 1.1.2023, niin tämä nopea aikataulu ja vaihdokset ovat tässä kohtaa hätiköity ratkaisu. Emme näe mitään perusteltua syytä vaihtaa neuvoston sihteeriä 1.6.2022. Mielestämme muutosten aika on aikaisintaan 1.1.2023, kun kunnan toimintoja siirtyy hyvinvointi alueelle muutenkin. Tällöinkään henkilömuutokset eivät ole välttämättömiä.
Neuvostossa tapahtui vaalien jälkeen isoja henkilövaihdoksia ja alusta saakka mukana olleita ydinryhmän jäseniä on jäänyt pois eri syistä. Siinäkin mielessä on uudelle kokoonpanolle annettava nyt aikaa päästä sisään neuvoston toimintatapoihin ja erityisesti tapahtumien järjestämisen perusteisiin. Nämä nyt suunnitellut pikaiset ja
Meidän mielestämme neuvoston toiminta on niin laaja-alaista toimintaa ikääntyvien hyväksi, että sen tulee olla edelleen suoraan kunnanhallituksen alaisuudessa, kuten se on ollut perustamisesta lähtien. Tämä suuntaus on koettu hyväksi myös laajasti muualla Satakunnan vanhusneuvoston toiminta- alueella.
Koemme, että nämä pikaiset muutosesitykset on tehty liian hätiköidysti ja neuvoston kantaa kuulematta. Tällaiset asiat eivät ole ilmoitusluontoisia, vaan niistä keskusteltava neuvoston kanssa perusteellisesti ja harkiten. Jos asiaa on johtoryhmässä pohdittu, olisi meidän kantamme pitänyt myös kuulla ja ottaa huomioon. Neuvoston maine Satakunnan alueella on hyvin laaja ja erittäin hyvää mainosta myös Säkylän kunnalle.
Nyt ei pidä lyhytjänteisillä ratkaisuilla murentaa tätä uskottavuutta ja hyvän toimintamallimme rakennetta.
Toivomme asiasta rakentavaa keskustelua ja todella vahvaa harkintaa sekä neuvoston mielipiteen huomioon ottamista, kun mahdollisia muutoksia suunnitellaan.
Yksiselitteinen kantamme on, että toimintamme palvelee nykyisessä muodossa erittäin hyvin Säkylän kunnan ikääntyviä, myös sen lakisääteisiä tehtäviä.
Säkylässä 19.5.2022
Säkylän Ikääntyvien neuvosto
Puheenjohtaja Jarmo Kyllönen Varapuheenjohtaja Timo Lehtonen"
Säkylään perustettiin vanhusasioiden työryhmä vuonna 2000. Sen nimi muuttui myöhemmin vanhusneuvostoksi.
Säkylän kunnan vanhusneuvoston / ikääntyvien neuvoston kunnanhallituksen hyväksymä toimintaohje on vuodelta 2013. Siinä on määritelty neuvoston tehtävät. Lyhyesti voidaan todeta, että neuvoston keskeisenä tehtävänä on olla vaikuttamassa kunnalliseen päätöksentekoon ikääntyneiden näkökulmasta. Muita tehtäviä ovat mm. ikääntyneiden osallisuuden lisääminen, strategian (ikästrategia) toteutumisen seuranta, suunnitelmiin vaikuttaminen ja aloitteiden tekeminen.
Toimintaohjeen mukaan vanhusneuvoston tehtävänä ja tarkoituksena on:
. edistää viranomaisten, vanhusten sekä eläkeläis- ja vanhustyöjärjestöjen yhteistoimintaa ja edesauttaa ikäihmisten osallistumista ja vaikuttamista kunnalliseen päätöksentekoon
. edistää ikäihmisten selviytymistä eri toiminnoissa, kuten asumisessa, sosiaali- ja terveyspalvelujen saamisessa sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan toiminnoissa.
. seurata ikäihmisten näkökulmasta kunnan päätöksentekoa erityisesti ikäihmisille tarkoitettujen palvelujen, tukitoimien ja muiden etuuksien järjestämiseksi ja niiden saatavuuden parantamiseksi
. seurata säännöllisesti lkäpoliittisen strategian sekä tekemiensä aloitteiden toteutumista
. vaikuttaa ympäristön suunnitteluun ja toteutukseen siten, että julkiset tilat soveltuvat myös ikäihmisten, vammaisten ja sairaiden tarpeisiin
. tehdä esityksiä ja aloitteita sekä antaa lausuntoja kunnan viranomaisille kunnan ikäihmisiä koskevissa kysymyksissä
. valmistella toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä antaa toimintakertomus
. hoitaa muut vanhusneuvoston toimialaan kuuluvat tehtävät
Kunnanhallitus on 31.8.2021 § 156 nimennyt kunnan edustajat ikääntyvien neuvostoon vuosiksi 2021-2025 ja samalla päättänyt, että neuvoston sihteerin nimeää sote-johtaja.
On odotettavissa, että hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa 1.1.2023, tulee kunnan neuvoston sihteerin tehtävät kuulumaan kunnan oman henkilöstön hoidettaviksi. Hyvinvointialue tuskin on valmis osoittamaan henkilöstöään kunnan tehtäviin kuuluvan neuvoston toimintaan. Hyvinvointialue perustaa oman vanhusneuvoston, johon Säkylän kuntakin nimeää edustajansa elokuussa 2022. On luontevaa, että kunnan tehtäviin kuuluvan ikääntyvien neuvoston sihteerityön järjestelyt ratkaisee 1.1.2023 alkaen sivistysjohtaja.
Neuvoston yhteydenpito vanhusten asioissa kunnan hallintoon ja sote-palveluihin on hyvä hoitaa nyt ja myöhemminkin suorilla kontakteilla asiantuntijoihin, pelkästään sihteerin asiantuntemus ei riitä eri sektoreiden laajojen kokonaisuuksien yksityiskohtaiseen tuntemiseen.
Neuvoston on mahdollista kutsua kokouksiinsa tarpeellisiksi katsomiaan asiantuntijoita tai vaihtoehtoisesti neuvosto voi pyytää toiminnassaan tarvitsemiaan tietoja kunnan toimialoilta ja jatkossa myös hyvinvointialueelta.
Lisätietoja: Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että ikääntyvien neuvoston toiminnassa noudatetaan aiemmin hyväksyttyä toimintaohjetta ja muita asiaa koskevia päätöksiä.
Mahdollisista tarpeista neuvoston sihteeritehtävien hoitamiseen liittyen neuvoston edustajat voivat keskustella 31.12.2022 saakka sote-johtajan kanssa ja 1.1.2023 alkaen sivistysjohtajan kanssa.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |