RSS-linkki
Kokousasiat:https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 216
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lusikkaojan asemakaavan muutos k 38 ja 39
KH 24.01.2022 § 5
19/41.413/2022, 96/41.413/2018
KHALL 07.11.2022 § 216
1027/10.02.03/2022
Asemakaavan muutos koskee 1988 vahvistetun Lusikkaojan rakennuskaavan puistoaluetta ja loma-asuntotonttia sekä osaa liikennealueista.
Asemakaavamuutosalue sijaitsee noin 2 kilometrin päässä Säkylän keskustan palveluista luoteeseen Pyhäjärven rannassa. Aluetta rajaa Pyhäjärven ja Rantatien lisäksi erillispientalo- ja loma-asuntoalueet. Suunnittelualueen laajuus on noin 1 ha.
Alue on pääosin metsäistä virkistysaluetta. Alueella sijaitsee yksi loma-asunto.
Asemakaavan laatimiseen on ryhdytty maanomistajan aloitteesta. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on tutkia alueen tiivistämismahdollisuuksia osoittamalla alueelle uusia AO-tontteja sekä RA-tontti.
Kaava-alue on yksityisen omistuksessa.
Alueella on voimassa Säkylän kunnanvaltuuston 19.9.2016 hyväksymä oikeusvaikutteinen Säkylän osayleiskaava, jossa asemakaava-alueelle on osoitettu lähivirkistysaluetta (VL) sekä loma-asuntoaluetta (RA).
Alueella on voimassa vuonna 1978 hyväksytty Lusikkaojan asemakaava, jossa alue on osoitettu puistoksi (P) ja loma-asuntoalueeksi (RH), jolle saa rakentaa sen kutakin täyttä 800 m2 kohti rakennusalaltaan enintään 80 m2:n suuruisen yksikerroksisen lomarakennuksen. Puistoon on osoitettu kulkuyhteydet (k) RH-tonteille. Vuonna 1998 vahvistetussa Lusikkaojan asemakaavassa Rantatie on osoitettu yleisen tien alueeksi (LYT). Tiealueelle on osoitettu erilliset ajoneuvoliittymät rakennuspaikoille.
Esityslistan liitteet:
- Selostus 30.8.2021
- Kaavakartta ja määräykset 30.8.2021
- Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.8.2021
Lisätietoja: Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Tekninen johtaja Tarmo Saarinen, puh. 044 5171 014
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy Lusikkaojan asemakaavan (korttelit 38 ja 39) muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja luonnosvaiheen aineistot (30.8.2021).
Kaavoituksen vireilletulosta ilmoitetaan osallisille ja luonnosvaiheen aineistot selostus, kaavakartta ja määräykset sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (30.8.2021) asetetaan nähtäville.
Lausunnot pyydetään Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Satakuntaliitolta, Satakunnan museolta ja Etelä-Satakunnan ympäristötoimistolta.
Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Lusikkaojan asemakaavan muutoksen, korttelit 38 ja 39 luonnosaineisto pidettiin nähtävillä 27.1.-28.2.2022. Viranomaislausunnot pyydettiin toimittamaan 28.2.2022 mennessä.
Lausunnon jättivät Varsinais-Suomen ELY-keskus, Satakuntaliitto, Satakunnan Museo ja Etelä-Satakunnan ympäristötoimisto. Lisäksi jätettiin yksi muistutus.
Lausuntoihin ja muistutukseen laadittiin vastineet.
Esityslistan liitteet:
- Asemakaavakartta merkintöineen 21.6.2022
- Kaavaselostus 21.6.2022
- Vastineet 21.6.2022
Lisätietoja Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh. 044 5171 012
Tekninen johtaja Tarmo Saarinen, puh. 044 5171 014
Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Lusikkaojan asemakaavan muutoksen, k 38 ja 39 ehdotusvaiheen suunnitelmat ja esittää aineiston (selostus ja kartta 21.6.2022) ehdotuksena nähtäville.
Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Satakuntaliitolta, Satakunnan Museolta ja Etelä-Satakunnan ympäristötoimistolta.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen.
======
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |