Dynasty tietopalvelu Haku RSS Säkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sakylad10.oncloudos.com:443/new/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 73


Henkilöstötilinpäätös 2025

 

Henkilöstötilinpäätös vuodelta 2025

 

YHT TMK 23.03.2026 § 5 

 

 

Henkilöstötilinpäätöksen tarkoituksena on antaa luottamushenkilöille, esihenkilöille ja henkilöstölle kokonaiskuva henkilöstön tilasta sekä tietoa henki­löstön kehittämisen perustaksi ja päätöksenteon tueksi. Henkilöstötilinpää­tökseen on koottu tietoa henkilöstön määrästä ja rakenteesta, osaamisesta ja osaamisen kehittämisestä, terveydestä ja työhyvinvoinnista, yhteistoi­minnasta sekä palkkauksesta ja henkilöstökustannuksista.

 

  Vuoden 2025 lopussa kunnan palveluksessa oli 209 vakinaista työntekijää ja määräaikaisia 51. Vuoden aikana vakinaisten henkilöstön määrä säilyi ennallaan ja määräaikaisten määrä väheni 22 henkilöllä. Henkilöstömäärän väheneminen johtuu palvelutarpeen vähenemisestä. Tämä näkyy erityisesti määräaikaisen henkilöstön vähenemisenä, sillä muutos palvelutarpeen vähenemisessä on otettu huomioon henkilöstöä palkattaessa.

 

  Tulevina viitenä vuotena henkilöstöä eläköityy ennusteen mukaan vuosittain noin 8-14 henkilöä. Mahdollista on, että jo ennen vanhuuseläkeiän täyttymistä henkilöstöä siirtyy pois Säkylän kunnan palveluksesta muiden eläkemuotojen turvin (työkyvyttömyyseläke, yksilölliset eläkeratkaisut). Näiden määrää on vaikea arvioida ennalta. Toisaalta osa vanhuuseläkeiän saavuttavista voi myös jatkaa työuraansa alimman eläkeiän täytyttyä. Vuoden 2025 aikana ennusteen mukaan eläkeiän saavuttaneista 13 henkilöstä eläkkeelle jäi 9 henkilöä.

 

  Vuodesta 2021 Säkylän kunnan työterveyshuollon on järjestänyt Terveystalo, joka myös laatii tilastot sairauspoissaoloista. Tilastojen mukaan vuonna 2025 sairauspoissaolopäivien määrässä tapahtui vähän laskua edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2025 sairauspoissaolopäiviä oli 4346, kun vuonna 2024 niitä oli 4415. Päivien lukumäärään vaikutti henkilöstömäärän vähenemisen ohella alle 90 päivän sairauslomien väheneminen merkittävästi. Kokonaismäärää kuitenkin nosti yli 91 päivän sairauspäivien suuri nousu.

 

Vuonna 2025 sairauspoissaolopäiviä oli 4346, kun vuonna 2024 niitä oli 4415. Henkilöstön keskimääräinen sairauspoissaolopäivien määrä yhtä henkilöä kohden nousi hieman 16,6 päivästä 17,5 päivään. Sairauspoissaolojen päivien määrät ovat vähentyneet kaikissa muissa pituusluokissa paitsi kaikkein pisimmässä sairausloman pituusluokassa, jossa on yli kaksinkertainen nousu vuonna 2025 vuoteen 2024 verrattuna. Henkilömäärä kyseisessä luokassa on kuitenkin noussut vain yhdellä, vaikka sairauspäivät ovat nousseet rajusti. Pitkien sairauslomien kasvu ja samalla henkilöstön väheneminen on aiheuttanut koko henkilöstö keskimääräisen sairauspäiväarvon nousun, vaikka sairastavuus on vähentynyt muissa pituusluokissa.

 

 Työtapaturmia sattui 29 kappaletta, joista 4 työmatkalla ja 25 työssä. Työssä tapahtuneista tapaturmista 6 aiheutti työstä poissaolopäiviä.

 

  Esityslistan liitteet:

 - Säkylän kunnan henkilöstötilinpäätös vuodelta 2025, luonnos.

 

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Päivi Österman, puh. 044 5170 008

 

Päätösehdotus Yhteistoimikunta merkitsee tiedokseen henkilöstötilinpäätöksen 2025.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 ======

 

KHALL 20.04.2026 § 73  

108/02.02.02/2026  

 

Esityslistan liitteenä Säkylän kunnan henkilöstötilinpäätös 2025.

 

Lisätietoja Hallintojohtaja Päivi Österman, puh. 044 5170 008

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto merkitsee tiedokseen Säkylän kunnan henkilöstötilinpäätöksen 2025.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Pöytäkirjan liitteenä Säkylän kunnan henkilöstötilinpäätös 2025.

 

 ======